Jaakko Impola -

Demokratian kuolema?

Sanotaan, että valta korruptoi. Korruptoitumisen välttämiseksi on valtaa pyritty hajauttamaan. Parhaiten tämän on kyennyt tekemään demokratia. Demokratian ydin mielestäni on, että edustajat vaihdetaan jos heidän toimintaan ei olla tyytyväisiä.

Miksi näin ei ole nyt? Suurin osa kansasta ei kannata euroa(n.70%) tai NATO:a(n.60%). Iso osa eroaisi myös Euroopan unionista. Mikään nykyinen eduskuntapuolue ei kuitenkaan aja omaan valuuttaan palaamista, EU:sta eroamista tai NATO:n ulkopuolella pysymistä. Kaikki eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet myös NATO:n isäntämaasopimuksen.

Demokraattisen yksikön kasvaessa yksilön vaikutusmahdollisuus väistämättä pienenee. Kuntia yhdistettäessä lähidemokratia vaarantuu. Miten käy syrjäkylille? Nyt olemme syrjäkylä maana myös Euroopan unionissa. Kyse on pitkälti haluammeko itse päättää asioistamme vai haluammeko olla alamaisia EU:ssa noin 1% "vaikutusvallallamme".

Meidän tulee palauttaa päätösvalta takaisin Suomeen. Tämä onnistuu Euroopan unionista ja eurosta eroamalla sekä puoluettomuuspolitiikkaa noudattamalla eli pysymällä poissa NATO:sta.

Saatuamme vallan takaisin, voisimme edelleen kehittää demokratiaa esimerkiksi siirtymällä sitoviin kansanäänestyksiin.  

Demokratia kuolee jos emme äänestä, kuten ajattelemme.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat